Vaahdon stabilisaattorit

vaahdon stabilointiaineet ovat kemiallisia yhdisteitä, jotka hidastavat kaasukuplien yhteensulautumista vaahdossa tehden niistä vakaampia ja yhtenäisempiä. Näitä stabilointiaineita käytetään ruoissa ja juomissa.

Vaahtoutuminen tapahtuu, kun ilma sekoitetaan nesteen kanssa ja veden ja ilman väliin kohdistetut proteiinimolekyylit pidättävät kaasua.. Proteiinien hydrofobinen pää roikkuu vedessä, kun taas hydrofiiliset päät osoittavat ilmaan muodostaen kuplan, joka näyttää vaahdolta.

Nanohiukkaset vaahdon stabilointiaineena

Nanohiukkaset tunnetaan laajalti niiden mahdollisuudesta käyttää vaahdon stabiloinnissa. Kuitenkin, nanohiukkasten käytössä tähän tarkoitukseen liittyy useita haasteita. Näihin haasteisiin kuuluvat synteettiset reitit, nanohiukkasten ominaisuudet ja ympäristönäkökohdat (Rafati et ai., 2016).

Vaahdon stabiilisuuden ohjausparametrit

Tärkeimmät vaahdon stabiilisuuden säätöparametrit sisältävät nanohiukkasten koon, nanohiukkasten tyyppi, säiliön lämpötila, suolapitoisuus ja modifioijat. Nanohiukkasten pienempi koko voisi pysyä lamellien päällä vakaasti ja estää valumisen, kun taas suurempaa kokoa olisi vaikea ylläpitää ja lisätä nanohiukkasten halkaisijaa (Pugh, 1996; Singh ja Mohanty, 2015).

Erilaisten nanopartikkelien joukossa, kohtalaisen hydrofobinen (kosketuskulma 90 deg) nanohiukkaset olivat optimaalisia vaahdon stabilointiaineet. Ne lisäsivät maksimaalista kapillaaripainetta, lisäsi lamellien mekaanista lujuutta ja muotoili verkkorakennetta kalvon valumisen minimoimiseksi, vähentää kuplien yhteensulautumista ja pidentää vaahtojärjestelmän olemassaoloaikaa.